Tietoa meistä

LOIMAAN VOIMISTELIJAT RY 

(ENT. LOIMAAN NAISVOIMISTELIJAT RY )

= LNV



Loimaan Naisvoimistelijat ry on perustettu vuonna 1923 pienen voimistelevan naisjoukon aloitteesta. Tänään seura tarjoaa toimintaa huomattavasti laajemmalle joukolle liikkuvia ihmisiä. Seura liikuttaa toistasataa eri ikäistä liikkujaa viidentoista vakituisen ohjaajan voimin.

Liikuntamuodot ovat muuttuneet naisvoimistelun ajoista. Lapset pitävät liikuntaleikeistä, nuoria kiinnostavat tanssilliset liikuntamuodot. Aikuisille perinteisemmät ryhmät tuntuvat mieluisilta liikkumistavoilta. Tänä päivänä monia viehättävät voimailujumpat kuten kahvakuula ja tangoilla ja levypainoilla toteutettava pump. Latinorytmien tahdittama tanssillinen Zumbakaan ei ole vielä menettänyt viehätysvoimaansa.

Yksi perinne on säilynyt nämä seuran 100 elinvuotta, nimittäin jonkinlaisia esiintymisiä, kuten iltamia tai näytöksiä, LNV on säännöllisesti järjestänyt. Tähän vain korona-aika on laittanut stopin: kevään 2020 ja kevään 2021 näytökset jäivät järjestämättä. Seuran toimintaa suunnittelee ja organisoi pieni joukko sinnikkäitä johtokuntalaisia apunaan osaavat ja innokkaat ohjaajat.

Loimaan Naisvoimistelijat ry on jäsenenä voimisteluseurojen kattojärjestössä Suomen Voimisteluliitossa. Kyseinen liitto on Suomen suurin aikuisten liikuttaja ja vietti 125-vuotisjuhlaansa vuonna 2021. Voimisteluliitto on Suomen suurin naisten ja tyttöjen liikuttaja sekä Suomen toiseksi suurin lasten ja nuorten liikuttaja. Voimisteluliittoon kuuluu 374 seuraa, joissa liikkuu noin 130 000 jäsentä (2021).

  

Hyvässä seurassa on ilo liikkua!®